30.10.2014

Oppimispäiväkirja

Ma 27.10
Ensimmäinen harjoittelupäivä. Lähes heti, kun olin päässyt liikkeeseen sisälle, sain tehtäväksi pestä asiakkaan hiukset. Jo pelkkä pesu tuntui hieman liiankin jännittävältä, ehkä myös siksi että arvioiva silmäpari oli koko ajan takanani. Loppujen lopuksi se sujui kuitenkin hyvin.

Aloittelin erilaisia siivoushommia, joiden lomassa tutkiskelin tuotevalikoimaa. Tein asiakkaille pari erilaista lettiä - ranskalaisen letin koko päähän, sekä pienemmän otsatukkaan.

Loppupäivästä seurasin hiusten värjäystä, sekä tein itse värikäsittelyn jälkeisen hoidon ja tasoitin asiakkaan latvat. Viimeistelynä föönaus ja muotoilurauta.

Ti 28.10
Aloitin värihyllyjen siistimisen ja sen lomassa tein pitkähiuksiselle asiakkaalle värin jälkeisen hoidon sekä toispuoleisen lettikampauksen, jossa ranskalainen letti tehtiin korvalta korvalle ja loppuosa kiharrettiin kasvojen viereen.

Loppupäivästä seurasin permanentin tekoa. Näppärästihän se näytti sujuvan, mutta itsellä olisi varmasti sormet aika ristissä. Mielenkiinnolla kyllä odottelen, kun pääsemme koululla kiharakäsittelyjä opettelemaan.

Ke 29.10
Purin lähetyksessä tulleita tuotteita hyllyyn sekä siistin liikettä yleisesti. Eläkkeelle jäänyt asiakas saapui ja toivoi, että hänelle tehtäisiin jotain aivan uutta. Seurasin, kuinka hieman jo harmaantuneesta, vaaleasti raidoitetusta ja niska kokonaan tummana olevasta hiuksesta tehtiin uudistunut versio. Lopputulos oli erittäin kaunis ja asiakaskin näytti olevan todella tyytyväinen. Lopuksi tein hänelle korvalta korvalle "väärinpäinolevanranskalaisen letin", jonka loppuosan kiinnitin sykeröksi. Sain tältä asiakkaalta ensimmäisen tippini, joten ilmeisesti myös viimeistely oli mieluinen.

Loppupäivä vierähtikin täysin oman asiakkaan parissa. Asiakkaan vaalea väri kaipasi päivitystä, tyvi oli jo melkoinen. Myös latvoja tasattiin hieman, koska ne olivat monen värikäsittelyn vuoksi aika haaroittuneet. Ensiksi levitin tyvivärin, jonka annettiin vaikuttaa lämmössä. Sitten pituuksiin levitettiin väri, joka oli sekoitettu hoitoaineeseen. Tämä myöskin vaikutti lämmössä, jonka jälkeen pesin hiukset ja tein värikäsittelyn jälkeisen pikahoidon. Latvojen tasaus, fööni ja suoristus muotoiluraudalla. Asiakas oli tyytyväinen, käyttää kuulemma ainoastaan opiskelijoiden palveluita ja kehui minun olleen ammattitaitoisen oloinen. Työhön kului 2,5 h.


To 30.10
Päivä alkoi toisen liikkeessä työskentelevän yrittäjän hiusten pesulla ja föönauksella. Tämän jälkeen desinfioin rullia ja siistin paikkoja.

Iltapäivästä sain oman asiakkaan, jolle laitettiin koko pään väri sekä muutamia raitoja. Hiuksia ei saanut leikata, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli!


Värin vaikutusajalla tein toiselle asiakkaalle lettikampauksen.


Viimeinen homma oli hiusten leikkaus nuorelle miehelle, jonka toteutin yhdessä ohjaajan kanssa.

Pe 31.10
Tänään oli lyhyt päivä, koska edellisten työpäivien illat olivat venyneet pitkiksi. Aamuun tullessa pääsin heti töihin, värin pesuun ja värihoidon tekoon. Tämän jälkeen tasoitin asiakkaan latvat ja föönasin hiukset. Viimeistelyksi tein eilistä kampausta muistuttavan lettikampauksen, jossa viimeinen pätkä letistä pyöräytettiin sykerölle korvan taakse.


Ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä ja olen saanut hyvää palautetta. Välillä toki tuntuu, että olen hieman tiellä kun tilat ovat pienet ja ei aina tiedä mitä tekisin tai missä seuraisin työskentelyä olematta koko ajan edessä. Tuotteita on tullut tutkittua ja paikkoja siivottua. Työvälineitä on puhdistettu ja desinfioitu.

Omaan opittuun työskentelyyn verrattuna olen huomannu, että kun asiakaskunta on pääosin tuttua ja suurimman osan kanssa tiedetään jo ennen liikkeeseen saapumista, mistä työ aloitetaan, työskentelyssä säästetään aikaa esimerkiksi ohjaamalla asiakas suoraan pesupaikalle jossa kappa ja niskaliina laitetaan. Lisäksi tottakai monen kymmenen vuoden kokemuksen jälkeen leikkaus ja värjäysrutiinit ovat jo niin selkeät, ettei jokaista ositusta tarvitse tehdä kuin kirjat neuvovat. Tämmöiset asiat muotoutuvat varmasti jokaisella omanlaisikseen.

Ma 3.11
Aloitin aamun pienellä siivouksella, puhdistin harjakorin ja lämpökoneen väritahroista. Käänsin muotoiluraudalla toisen työntekijän hiuksia ja pesin kolmen asiakkaan hiukset. Siivoilin yleisesti paikkoja, tiskasin ja lakaisin lattioita. Hoidin muutaman tietotekniikallisen asian ja seurasin muun muassa permanentin tekoa. Lisäksi Wellan edustaja kävi tänään liikkeellä.

Vaikkakin olen täysin tarpeeton, kun seuraan muiden työskentelyä, itselleni se on hyvin opettavaista. Esimerkiksi leikkaustavat ovat niin erilaisia, että on mielenkiintoista seurata jonkin aivan perusleikkauksenkin kulkua. Toki permanentin ja värilevityksen seuraaminen on siksi mielenkiintoista, että niitä ei ole vielä itse tullut tehtyä ja koetan painaa työvaiheita mieleen vain katselemalla.

Ti 4.11
Anne saapui aamusta tunnin mittaiselle vierailulle liikkeeseen. Kahvittelun jälkeen pesin yhden asiakkaan hiukset ja toiselle tein värin jälkeisen hoidon viiden minuutin hieronnalla. Muuten seurasin työskentelyä ja siistin paikkoja. Iltapäivästä sain oman asiakkaan, päivitimme ananasmallia jonka leikkasin ensimmäisenä asiakaspalvelupäivänä koulussa.


Ke 5.11
Aamun aloitin tehohoidolla, joka kuului viikon tehtäviin. Tarkemmat tiedot hoidosta löytyy alempaa. Sairaanhoitajana toimiva asiakas halusi hiuksiin lettikampauksen. Superpaksussa hiuksessa letitkin näyttävät aivan erilaisilta.


Hoidon jälkeen teinkin perään samanlaisen hoidon toiselle liikkeen työntekijälle ja leikkasin hänen hiuksiaan niskasta. Liikkeen siistimisen lomassa tein asiakkaalle huolettoman kiharakampauksen sekä nuorelle tytölle viimeistelyn lettien ja kiharoiden avulla. Päivä hurahti vauhdilla, koska tekemistä oli paljon.

To 6.11
Pelko, epätoivo, tuska. Torstaipäivän teema. Iltapäivälle oli sovittu leikkausaika. Miesten hiusten leikkaus. Sitä jännityksen määrää, kun tajusin että mun olisi tehtävä jotain sellasta, mitä en kokenut lainkaan osaavani. Kädet tärisi ja sydän hakkasi, olin todellakin aivan tuskissani.

Sen kerran, kun koulussa harjoiteltiin kamman päältä leikkaamista, tajusin että tämä on se juttu jossa tarvitsen harjoitusta ja PALJON. No, tänään ei paljon auttanut itkeä kun asiakkaan niska ja korvalliset tuli leikata kamman päältä. Epävarmuus on ehkä pahinta, koska en päässyt siitä yli. Koko leikkauksen ajan ajattelin, ettei tästä tule mitään. Pikku hiljaa malli rupesi muodostumaan ja viimein asiakas sai kapan päältään ja oli valmis lähtemään.

En tiedä, mitä mieltä olin lopputuloksesta, enkä tiedä mitä mieltä asiakas todella siitä oli, mutta ohjaajani sanoi, että suoriuduin ihan hyvin. Toivottavasti ensi kerralla (jos sellaista tulee) olisin rohkeampi. Malli kyllä lyheni ja siistiytyi, mutta kaipaisisin vielä huomattavasti lisää harjoitusta jotta voisin kokea varmuutta tällaisissa leikkauksissa.

Ennen tätä jännitysnäytelmää tein asiakkaalle kampauksen kiharilla ja leteillä sekä siivoilin ja purin tukkukuormaa. Jos olisi mahdollista, voisin mielelläni erikoistua vain kampausten tekoon, se on nimittäin aivan lempparipuuhaani!


Pe 7.11
Viimeinen päivä. Seurailin työskentelyä ja siivoilin. Leikkasin vanhemman rouvan niskan ja tein kiharaa muotoiluraudalla. Illasta tein vielä kaksi kampausta, toisen samanlaisen kuin keskiviikkona ja toisen kiharoilla ja vesiputousletillä. Molemmista kampauksista sain tippiä, joten asiakkaat taisivat olla tyytyväisiä! Toinen heistä myös varasi seuraavan aikansa sellaiselle päivälle, jollon olen harjoittelussa, jotta voin tehdä hänelle uuden kampauksen.


Työssäoppimisjakson aikana huomasin, että olen vielä hyvin kaukana siitä ammattitaidosta, mitä parturi-kampaajalta vaaditaan. Itse olen hieman jopa pettynyt, että harjoittelujakso oli jo näin aikaisin, koska uskon, että olisin saanut siitä enemmän irti opintojen myöhemmässä vaiheessa. Toki oli kiva saada varmuutta ihan perusasioihinkin, kuten hiustenpesuun. 
Vaikka usko omaan tekemiseen välillä horjuikin, ajattelen silti olevani oikealla alalla. On varmasti normaalia, että jotkut osa-alueet kiinnostavat enemmän kuin toiset ja ne kokee enemmän omikseen. Opinnot vaativat kärsivällisyyttä ja halua oppia, sekä ehdottomasti rohkeutta toteuttaa opittuja asioita käytännössä. 
 
*****


Työpaikkaohjaajan haastattelu



Milloin yritys on perustettu? Heinäkuussa 1988. 
Millaisia palveluja yritys tarjoaa? Pääsääntöisesti kampaamopalveluja, jonkun verran myös miesten hiusten leikkauksia. 
Millainen asiakaskunta? Laaja, vauvasta vaariin, naisia ja miehiä. Pääsääntöisesti aikuisia naisia. 
Yrityksen markkinointi? Työ puhuu puolestaan, markkinointia ei tarvita koska asiakaskunta on laaja ja vakiintunut. 
Toimintaperiaatteet? Asiakas on tärkein. Tee aina parhaasi. 

Milloin aloitit opiskelun parturi-kampaajaksi? Vuonna 1963 Jyväskylässä. 
Miten päädyit alalle? Sisar järjesti harjoittelupaikan kampaamosta. Mummo kannusti alalle. 
Missä olet työskennellyt? Monissa eri liikkeissä, yrittäjä vuodesta 1988.
Miten olet kouluttautunut? Ammattikoulun jälkeen vuosittain lisäkurssein ja koulutuksin. 
Mitä ajattelet parturi-kampaajan ammatin tilanteesta tällä hetkellä? Harmaa talous, sekä arvonlisäveron ongelmat häiritsevät, muuten kaikki on ok, asiakkaita ja töitä riittää. 

Millainen on hyvä parturi-kampaaja? Sosiaalinen ja kohtelias. Myönteinen elämän asenne, koska työtämme on tehdä ihmisistä kauniita.
Millainen parturi-kampaaja menestyy? Ammattitaitoinen, intohimolla työhön suhtautuva. 

Millaisia leikkauksia ja värjäyksiä tällä hetkellä tehdään? Leikkaukset toispuoleisia, niskan ja korvien rajat napakoita. Liukuvärejä, raitoja ja väri'läiskiä'. Sitä mitä asiakas kokee omakseen.. 

 
*****

Tehohoidon esittely ja toteutus



Työharjoittelupaikastani löytyy Wellan System Professional - tehohoitosarja. Sarjaan kuuluu kolme erilaista hoitoainetta, sekä pienet Infusion-kapselit. 

Volumize -hoitoaine on tarkoitettu ohuille ja hennoille hiuksille. Hoito vahvistaa ja tuuheuttaa hiuksia. 
Smoothen -hoitoaine silottaa ja pehmentää, sekä luo taipuisuutta hiuksiin.
Clear Scalp -hoitoaine valitaan hiuspohjan ongelmista ja herkkyydestä kärsiville. 

Hoitoaineet levitetään pestyihin, märkiin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Kampaamossa tehtynä hoidon annetaan vaikuttaa lämmössä ja hoidon yhteydessä suoritetaan hieronta. 

Infusion -kapselit lisätään hoitoaineen sekaan asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kapselit voi yhdistää minkä tahansa System Professional -hoidon kanssa. 

Volumize - Antaa tuuheutta. 
Hydrate - Antaa kosteutta ja suojaa hiuksia kuivumiselta. 
Repair - Korjaa hiusta ja suojaa uusilta vahingoilta. 


Hoitokäsittelyyn tulleella asiakkaalla oli vaalennetut ja todella paksut hiukset. Hiuspohjassa on hiljaittain ilmennyt punoutusta ja kutinaa, sekä pientä hilseilyä.

Hoito aloitettiin hiusten pesulla. Valitsin Wellan Calm sensitive sampoon, joka rauhoittaa hiuspohjaa. Hoidoksi valitsin Clear Scalp -hoitoaineen ja Hydrate -kapselin. Hoitoainetta laitoin neljä mitallista ja yhden kapselin. Tätä yhdistelmään levitin ainoastaan tyveen ja pituuksiin levitin SP Luxeoil -sarjan korjaavan maskin.


Levitin tuotetta ensin kuten tyvivärin ja sen jälkeen vasta pituuksiin. Hoidon annettiin vaikuttaa lämmössä 8 minuuttia jonka jälkeen hieroin koulussa opittujen otteiden mukaisesti kymmenen minuuttia. Hieronnan jälkeen hoitoaine pestiin ja hiukset föönattiin. 


Ennen ja jälkeen -kuvasta huomaa, että hius on sileämpi ja hyväkuntoinen. Hiuspohjan punoitus oli myös helpottanut hoidon jälkeen. 



*****

Kestovärisarjaan tutustuminen 


Nimi ja maahantuoja: Illumina Color, Procter & Gamble Finland OY / Wella 


Onko värit koodattu numeroin vai kirjaimin? Numeroin. 
Montako numeroa on värisarjan perusväreissä? Kuinka ne on nimetty tummasta vaaleimpaan? Perusvärejä on seitsemän, tummimmasta 4/ - vaaleimpaan 10/. 


 
Värisarjasta löytyvät sävyt: 
  • /1 Tuhka (sininen/vihreä) 
  • /2 Matta (vihreä) 
  • /3 Kulta (keltainen) 
  • /4 Punainen 
  • /5 Purppura (punainen/violetti) 
  • /6 Violetti
  • /7 Ruskea 
  • /8 Sininen
  • /9 Pastellinen sininen violetti  

Kuinka monta astetta käytössä oleva vaalennusaine vaalentaa eri hapetevahvuuksilla? Wella Professionals Blondor -vaalennusainetta voidaan käyttää yhdessä 1,9%, 4%, 6%, 9% ja 12% hapetteiden kanssa. Purkin kyljessä sanotaan, että tuotteella voidaan vaalentaa jopa 7 astetta. Tarkkaa asteikkoa on vaikea arvioida, koska jokainen hius on erilainen. Todella harva hius kestää 7 asteen vaalennuksen rikkoutumatta. 
Mitä tummempi lähtötilanne on ja mitä vaaleammaksi se halutaan, sitä vahvempi hapete tulee valita. Esimerkiksi elävien, valoja ja varjoja tuovien raitojen tekoon valitaan taas miedompi hapete. Tällöin vaalennus on heikompi ja sen vaalennusasteita on myöskin vaikeampi arvioida. Mitä hauraampi ja käsitellympi hius on, sitä herkemmin se vaalenee, koska hiussuomut ovat auki ja tuote pääsee imeytymään hiukseen paremmin. Tässä sarjassa maksimissaan 6% hapetteella tehtyä vaalennusainetta saa joutua kosketuksiin hiuspohjan kanssa.  


*****

Värjäysmenetelmät 


Tehtävänä oli tutustua erilaisiin värjäymenetelmiin ja niissä käytettäviin tuotteisiin, joita työssäoppimispaikalla käytetään.  

Kevytvärjäys: 
Color Touch on työpaikkani kevytväri. Illuminaa on myös mahdollista käyttää seoksena, jossa on yksi osa väriä, yksi osa hapetetta ja yksi osa hoitoainetta.

Vaalentaminen värinpoistomenetelmällä: 
Wellan tuotteista Blondor ja Freelights. Hellävarainen vaihtoehto on KC Remover. Värinpoiston päälle voidaan laittaa Wellan Special Blonde -sarjan vaaleita sävyjä tuomaan vielä vaalempaa lopputulosta. 


Suoravärit: 
Suoravärejä, joita myydään myös kotona käytettäviksi, ovat Color Fresh ja Color Mask.

Kysymyksiä työpaikkaohjaajalle

Millaisia värejä ja tekniikoita käytät usein? Tyveen harmaan peittoa ja pituuksiin kevytsävyte. 
Mikä on mukavinta värjäämisessä? Suuret värimuutokset ja hieman haasteellisemmat työt kuten erilaiset raidoitukset. 
Mikä on haastavinta värjäyksessä? Suuret värimuutokset. 
Mitä värjäämisestä kannattaa opiskella hyvin koulussa? Kaikki mitä eteen tulee. Kaikki perusasiat ovat tärkeitä, jotta uutta voi oppia uran varrella esim. erilaisista koulutuksista. 
Millaisia tekniikoita suosit liukuväreissä? Kolmella värillä värjättäviä tai esim. Wellan Freelights-vaalennusaineella tehtäviä raitaliukuvärejä. 


***** 

Oppimispäiväkirjan päivitys


Työharjoittelupäivät ovat sujuneet hyvin ja aika on kulunut vauhdilla. Olen päässyt osallistumaan liiketyöhön täysin omien asiakkaiden kanssa, sekä olen ollut osallisena esimerkiksi hiustenpesussa tai viimeistelyssä. Toki olen myös siivoillut ja desinfioinut harjoja yms. 

Työssäoppimispaikallani tehdään kulmien värjäyksiä, mutta yhtään ainutta asiakasta ei ole minun kanssani osunut samaan aikaan. Ehkäpä jonakin perjantaina ennen huhtikuuta tulen näkemään myös työpaikkaohjaajani tavan kulmien värjäykseen. 

Loppuvuoden kahtena viimeisenä harjoittelupäivänä odottaa muutama oma asiakas, syksy on kulunut hurjan nopeasti ja taidot ovat kehittyneet huomattavasti. Kuvina on lettikampaus ja Vanhojen tanssien koekampaus. 




*****

Tehtäviä värjäyksestä


1. Mitä vaikutuksia lämmön käytöllä on hiusten värjäyksessä? Millaisia lämmönlähteitä hiusten värjäyksessä voi käyttää? Mitä tulee huomioida työturvallisuuden tai tavoitteen mukaisen lopputuloksen kannalta, kun käyttää lisälämpöä vaikutusajalla? Lämpö nopeuttaa värjäysreaktion syntymistä. Lämmönlähteinä voidaan käyttää lämpösäteilijöitä tai hiustenkuivaajia.
Kun lisälämpöä käytetään, on mahdollista että lämpö vaikuttaa eri hiusosiin eri tavoin, jolloin väristä ei tule tasainen. 
2. Mitä on otettava huomioon arvioitaessa hiusten värjäykseen käytettävää värin määrää? Mikä on tarkoin ja ekologisin värin määrää mittaava apuväline? Hiuksen rakenne ja pituus. Jos hius on vaurioittunut ja avoin, siihen mahtuu enemmän väriä, kuin terveeseen hiukseen. Ekologisin apuväline värin mittauksessa on vaaka. Kun väri sekoitetaan levitysastiassaan vaa'alla, hävikkiä ei synny, vaan kaikki väri saadaan levitettyä hiukseen. 
3. Mitä on huomioitava levitysjärjestyksessä silloin, kun on kysymys hiusten vaalennuksesta? Vaalennusainetta tulee levittää ensimmäiseksi niille alueille, joissa vaalennuksen tarve on suurin. Vasta aivan viimeiseksi käsitellään tyvi, jossa hiuspohjan lämpö kiihdyttää tuotteen vaikutusta jolloin vaikutusaika on lyhyempi. 
4. Miksi raitahupputekniikassa vaalennuksen tai värituotteen levityksessä täytyy olla erityisen huolellinen?  Jottei tyvi jää eriväriseksi kuin pituus. 
5. Mitä etuja on mielestäsi hiusten raidoituksessa silloin, kun se tehdään folioilla eikä raitahupulla? Folioita käytettäessä voidaan tehdä juuri tietynlaisia raitoja tietyille alueille. Tällöin voidaan ottaa huomioon asiakkaan hiuksen ominaisuudet kuten rakennevauriot.
6. Mitä tarkoitetaan marmoroinnilla? Mitä tekniikoita marmoroinnissa voi käyttää? Marmoroinnilla tarkoitetaan menetelmää, jossa vaalennusainetta levitetään hapetevärin sekaan. Tällöin saadaan samansävyisiä, eri tummuusasteella olevia kohtia hiuksiin. Marmoroinnissa voidaan käyttää sivellin-, sormi-, kampa- ja lastatekniikoita. 



*****


Syksyn itsearviointi


Työtaitosi tällä hetkellä leikkauksissa, pesu- ja hoitokäsittelyissä, hiuspohjan hieronnassa ja värikäsittelyissä.
Perus tasoitusleikkaukset sujuvat mielestäni ok. Erityisesti miesten malleissa olen epävarma ja tarvitsen vielä henkisen tuen lisäksi konkreettista apua. Pesu- ja hoitokäsittelyistä olen saanut hyvää palautetta. Vaikkakin pesu on edelleen todella varovaista, kun vertaan työpaikan muihin työntekijöihin. Hieronnassa mietin usein, mistä tiedän että otteet ovat tarpeeksi napakat, kuitenkaan satuttamatta asiakasta. Erityisesti hoitokäsittelyissä olen saanut hieronnasta palautetta, että se on ollut rentouttavaa ja rauhallista, mutta kuitenkin järjestelmällistä ja napakkaa. Värikäsittelyissä tarvitsen apua värien valinnassa ja sekoittamisessa, mutta levitys sujuu mielestäni ihan hyvin.

Pohdi kuinka hyvin osaat valita oikeista työtapoja leikkauksissa ja väreissä, kuinka värien valinnat sujuvat ja osaatko ratkaista ongelmia itsenäisesti. Missä asioissa tarvitset apua ja kuinka paljon. Missä asioissa olet jo itsenäinen.
En ole juurikaan tehnyt muitakuin tasoitusleikkauksia, sekä muutaman miesten hiustenleikkauksen. Pitkien hiusten leikkaukset sujuvat jo lähes itsenäisesti, mutta lyhyissä on enemmän epävarmuutta. Värien valinnoissa tarvitsen apua, mutta levityksissä ja pesu- ja hoitokäsittelyissä olen itsenäinen. Myöskin viimeistelyt sujuvat ilman apua. 
Arvioi asiakaspalvelutaitojasi, mitkä ovat vahvuuksiasi ja mitkä kehittymistarpeitasi asiakastilanteissa. 
Mielestäni olen reipas ja sosiaalinen ihminen, eikä uusien ihmisten kanssa mene sormi suuhun. Harjoittelun aikana olen kuitenkin huomannut, että saatan keskittyä työhön niin intensiivisesti, että täysin unohdan esimerkiksi keskustelun asiakkaan kanssa. Vaikka se ei aina ole tarpeenkaan. Muutaman kerran työpaikkaohjaajani on kysynyt, miksi näytän niin tuimalta ja sitten havahdun, että kun keskityn työhön, saatan olla tuiman näköinen ja hiljainen. Asiakkaat ovat kuitenkin olleet todella mukavia, eikä minun ole tarvinnut jännittää itse asiakaspalvelutilannetta lainkaan. 
Arvioi oma-aloitteisuuttasi, kiinnostusta alaan ja motivaatiota. 
Pyrin olemaan mahdollisimman paljon apuna esimerkiksi asiakaspaikkojen puhtaanapidossa ja työvälineiden puhdistamisessa. Koen, etten kuitenkaan voi mennä oma-aloitteisesti mihinkään työhön väliin, ilman että minulta pyydetään apua. Työskentelyn seuraaminen on itsessään jo mielenkiintoista ja voisin aivan hyvin viettää tunteja vain seuraten, kuinka työt etenevät. Opin jokaisella kerralla jotain uutta, suurimpana tietysti sen, että jokainen asiakas on erilainen ja jokaisella on erilaiset tarpeet. Oppimisen halu on suuri, mutta olen joissain asioissa niin perfektionisti, etten haluaisi tehdä sellaisia tehtäviä joista koen, etten niitä lainkaan osaa. Pelkään epäonnistumista ja siitä ajattelusta pitäisi päästä eroon. 
Syksy on mennyt todella nopeasti ja itse olen tykännyt harjoittelupäivistä. Se, että pääsee jo näin varhaisessa vaiheessa seuraamaan työskentelyä liikkeessä, antaa realistisen kuvan alasta. Olen saanut tehdä paljon, minua on opetettu ja kannustettu. Harjoittelupaikkaan on ollut aina mukava mennä. Toivottavasti vuoden vaihteen jälkeen tahti jatkuu samana ja taidot karttuvat entisestään. :) 


*****

Työssäoppimispaikan permanenttituotteet


Työnohjaajani käyttää Wellan tuotteita ja heidän permanenttituotteistaan seuraavia;
  • Curl It -tuotteella saadaan aikaan spiraalimaista kiharaa. Vahvuusasteita on kaksi; Mild (käsitellyt hiukset) ja Intense (normaalit hiukset). Työjärjestys on perinteinen, tarvittaessa voidaan käyttää Wellan Service Perm pre treatment -tuotetta esikäsittelyaineena ennen rullausta.
  • Wave It -tuotteella saadaan aikaan lainemaista kiharaa. Vahvuusasteita on kaksi; Mild (käsitellyt hiukset) ja Intense (normaalit hiukset). Työjärjestys on perinteinen, tarvittaessa voidaan käyttää Wellan Service Perm pre treatment -tuotetta esikäsittelyaineena ennen rullausta.
  • Curl It Conditioning - tuotteella voidaan tehdä ns. kevennetty permanentti vaurioituneisiin ja käsiteltyihin hiuksiin. Sarjaan sisältyy oma esikäsittely-, permanentti- ja kiinnitysaine. Tällä käsittelyllä voidaan luoda loivaa kiharaa tukikäsittelynä, jonka kesto on noin 12 viikkoa. Menetelmä on hellävarainen ja sitä voidaan käyttää myös vaurioituneisiin ja käsiteltyihin hiuksiin. Työjärjestys on sama kuin tavan permanentissa.

25.10.2014

Sekalaista

Tähän postaukseen ajattelin koota kolme työtäni jotka toteutin valitettavan huonolla kuvamenestyksellä. Ensimmäinen on perus kerrostusleikkaus, jonka tein siskolleni kotiväen illassa. Toiveena oli pientä kerrostusta siten, etteivät latvat olisi vain tasaisen paksut. Ennen ja jälkeen -kuvista ei välttämättä huomaa kuin hiusten pesun, mutta laitan ne silti.. Pääasia, että asiakas oli tyytyväinen ja huomasi eron!


Seuraava leikkaus on toteutettu ah-niin-ihanana vessaparturointina. Veljeni superpaksut hiukset kaipasivat lyhennystä ja kevennystä, jottei lätkäkypärän alla hiukset kutittaisi. Päädyttiin päivittämään mallia vain lyhyemmäksi, eli ananasta tavoiteltiin. Sivut ja takaosa on ajettu koneella 6-8 millisiksi ja päällisosaa on lyhennetty pari senttiä sekä ohennettu huomattavasti. Tästäkin huolimatta ananastöyhtö on todella paksu. Jälkeen -kuvat ovat hävinneet jonnekin bittiavaruuteen, joten valitettavasti siksi ei ole kuin edestä otettu kuva.


Viimeinen työ on kampaus, jonka toteutin Reetalle. Kiharsin hiukset normaalin muotoiluraudan avulla ja tein takaosaan rusetin. Kaunis ja yksinkertainen kampaus, joka on helppo toteuttaa vaikka itselle!


Pitkien hiusten kerrostus

Leikkaus aloitettiin osittamalla otsalta pään korkeimmalle kohdalle, ja siitä molemmille korville. Mittapituus otettiin takaosasta keskeltä, noin 2cm kokoinen osio. Osio vedettiin 90 asteen kulmassa ja leikattiin samassa linjassa. Koko takaosa leikattiin liikkuvalla mittapituudella edeten keskeltä sivuille.


Tämän jälkeen päälaelta ositettiin kolmion muotoinen alue, jossa leikattiin kerrostuksesta aiheutunut kulma pois.


Lopuksi otetaan käsittelyyn etuosa. Ositus tehdään vinosti otsalta korvalle. Osio vedetään nollakulmassa hieman etuviistoon, kohti asiakkaan kasvoja. Mitta korvan alta, sormet ovat osituksen suuntaisesti, jotta etuosa hieman lyhenee ja linjasta tulee kaunis taaksepäin pitenevä.


Föönasin hiukset lapioharjan avulla ja koska aikaa oli vielä, kiharsin hiukset kapean muotoiluraudan avulla muhkeaksi kiharapilveksi. Tällaisella kampauksella saa vaihtelua pitkään hiukseen, koska hius lyhenee kiharoiden vuoksi huomattavasti.


Klassinen miesten malli

Tässä leikkauksessa tuli itse palautella mieleen, kuinka TÄMÄ edellinen leikkaus oli tehty ja toteuttaa uusi vain hieman lyhyempänä versiona. Myöskin työjärjestystä muutettiin siten, että ensin leikattiin rajat korvallisille ja niskaan, yhdistettiin ne, jonka jälkeen tehtiin neliön muotoinen kerrostus päälle, sivuille ja taakse. Viimeiseksi korvallisten ja niskan porrastus.

Lähtötilanne näkyy ensimmäisessä kuvassa. Leikkaus aloitettiin osittamalla hevosenkengän muotoinen osio päälaelta.


Ensimmäiseksi siis leikattiin rajat korvallisille. Mittana pidettiin korvan puoltaväliä. Koska harjoituspäällä on todella tiheään istutettu paksu hius, jouduin osittamaan vielä korvalta muutamaan osioon. Rajat leikattiin vapaalla kädellä.


Korvallisten jälkeen leikattiin raja niskaan ja sitten nämä yhdistettiin. Edellisessä leikkauksessa leikattu neliön muotoinen kerrostus oli omalta osaltani jo päälaella oikean pituinen, joten tässä vaiheessa tein kerrostuksen vain sivuille ja taakse. Leikkauskulma 90 astetta.


Kerrostuksen jälkeen niska ja korvalliset porrastettiin edellisen leikkauksen tavoin, jonka jälkeen puhaltelin hiukset föönillä kuivaksi. Lopuksi vielä ohensin muotoilusaksilla raskaimpia kohtia.


Viimeistelyyn hieman vahaa ja hiusten pöyhimistä sormin. Tähän leikkaukseen olen erittäin tyytyväinen, koska lopputulos on sellainen jonka voisin kuvitella oikealle asiakkaalle.



3.10.2014

Teippipidennysten vaurioittamasta hiuksesta kaunis A-linjainen malli

Toinen oikeiden asiakkaiden leikkauspäivä koitti ja minun asiakkaani löytyi luokan sisältä. Suskin monen vuoden hiustenpidennyskierre oli vaurioittanut omaa hiusta ja mallia ei enää edes ollut. Nyt kun tarkoitus olisi antaa hiusten levätä muutaman kuukauden, oli hyvä sauma leikata aivan uusi malli. Pituutta sai lähteä, koska 'ainahan sitä saa pidennyksellä takaisin'.


Ensimmäiseksi leikkasin A-linjaisen mallin, joka jälkeen pyrittiin tekemään rakennetta piilokerrostuksella. Kerrostus tehtiin siis taka- ja sivuosiin hiusten keskelle. Viimeiseksi tein pientä kerrostusta sivuille ja pointtasin taka- ja sivuosaa kerrostuksen ja päälliosa rajalta.


Ennen ja jälkeen -kuvasta huomaa, kuinka hius on todella paljon paksumman ja terveemmän näköinen. Työntekijä ja asiakas tykkää!


Miesten hiusten föönaus

Ensimmäinen kommentti opettajalta, kun olin saanut tämän föönauksen valmiiksi, oli: 'Hui kamala, etkai laita tuota sinne blogiin.' :D Kaikkien väärinkäsitysten vuoksi selvennän siis, ettei tämä malli ole ehkä enää se trendikkäin, mutta pitihän sitä kuuluisaa ?tötterökasari?otsatukkaa opetella föönaamaan!

Tämä malli föönattiin tuuliharjalla, kammaten hiuksia taaksepäin. Sivuja ja päälliosaa kohoteltiin harjan avulla, ja otsatukka muotoiltiin myöskin tuuliharjalla, käyttäen vinottaista otetta. Muotoilutuotteena muotovaahto.


Pappakampaus oli monen mielestä sopiva sana kuvaamaan tätä mallia.

Miesten pitkä malli; korvallisten ja niskan leikkaaminen, yhdistäminen

Ennen tätä leikkausta olimme tehneet neliön muotoisen kerrostuksen päälle, sivuille ja taakse.

Ensimmäiseksi ositettiin hevosenkengän muotoinen osio pois tieltä, ja tehtiin jaottelu korvallisille. Tässä täytyi huomioida, ettei jakaus mene liian taakse.


Osio edettiin n. 1 sentin osioissa alhaalta ylöspäin. Suora raja leikattiin nolla kulmassa. Kun korvalliset oli leikattu, leikattiin myöskin niskaan suora raja. Pituutta sai jäädä reilusti. Niskan jälkeen korva-niska -raja yhdistettiin ottamalla mitat rajojen reunoilta. Osiota vedettiin hieman kasvoille päin, jottei leikkaus pääsisi liian lyhyeksi. Sormet viistosti korvalta niskaan. Valmis yhdistämiskohta näyttää tältä.


Seuraavaksi ositetaan otsatukka pois tieltä, ja aloitetaan sivujen ja niskan porrastus tarkoituksena yhdistää kerrostus ja leikattu raja. Sivut porrastettiin vinolinjalla vetäen hiuksia kasvoille päin, takaosassa porrastus tapahtui pystyssä.


Valmis malli näkyy seuraavassa postaksessa föönattuna.