Kun pyöreä, taaksepäin pitenevä malli oli tasoitettu suoralinjaiseksi, oli aika siirtyä leikkaamaan täysin päinvastainen malli - eteenpäin pitenevä. Aloitimme jälleen osittamalla hiukset ja tekemällä muotolinjan. Osiot tehtiin samaan linjaan kuin leikkauskin tapahtui, takaa laskeutuen eteenpäin. Otsatukan alueeseen ei koskettu lainkaan, koska etummaiset hiukset olivat lyhyempiä ja tarkoitus olisi ensi viikolla leikata kunnon otsatukka.
Kun muotolinja oli tehty, leikattiin mittahiukset. Aivan edestä ei saanut lyhentää lainkaan. Molemmat puolet leikattiin ensiksi symmeritsiksi, jonka jälkeen leikattiin takaosa. Siten edetiin oikeassa kulmassa ja saatiin molemmista puolista samanlaiset. Hiukset leikattiin takaa alhaalta, edeten ylös ja sitten sivuille. Aivan päällimmäisissä hiuksissa ei juurikaan ollut leikkaamista, koska edellisellä kerralla olimme tehneet porrastusleikkauksen.
Vaikka mielestäni lyhensin takahiuksia jopa hieman liian vähän, lopputuloksesta huomaa leikkauksen muutoksen selvästi. Päivä alkoi päättymään ja kerkesin föönata hiuksen vain hieman hätäisesti. Käytin kuivatessa tuuliharjaa.
Harmillisesti musta jalka häivyttää hiuksen näkyvyyden.. Henkilökohtaisesti tämä leikkausmalli miellyttää silmääni todella paljon, vaikkakin tykkäisin takaosan olevan vieläkin lyhyempi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti