21.9.2014

Ensimmäinen oikea asiakas

Tämän päivän vuoksi ovat muutamat edelliset yöunet olleet hieman katkonaisia. Vasta muutama postaus sitten kirjoitin, etten vielä uskaltaisi leikata oikean asiakkaan hiuksia. No, kylläpä sitä tuli siltikin työnnettyä oma kauha soppaan ja päädyin leikkaamaan yhden tämän hetken suosituimmain miesten mallin - ananaksen. Jännittävää tai jopa lähes pelottavaa tästä teki se, ettemme ole vielä lainkaan leikanneet lyhyitä miesten hiuksia enkä itse ollut ikinä leikannut koneella. Onneksi asiakas kuuluu niin lähipiiriin, ettei pienet epäonnistumiset kaada maailmaa.

Lähtötilanteessa malli oli jo ylikasvanut. Aikaisemmin koko pää oli leikattu saksilla, mutta nyt toivottiin todella lyhyitä sivuja ja siksi päädyimme leikkaamaan ne koneella.


Aloitin tekemällä tarkat jakaukset molemmille puolille saaden keskelle pitkäksi jäävän osion. Tämän jälkeen lyhensin sivu- ja takahiuksia saksilla, jonka jälkeen leikkasin ne koneella 9mm tallalla. Niskasta lyhennettiin hiusta vielä 6mm tallalla ja korvat sekä hiusrajat kävin läpi rajaajalla. Jakauksen kohdan siistin muotoilusaksilla.

Päälliosaa lyhennettiin pari senttiä. Tein keskipään jakaukseen mittapituuden, jonka mukaan etenin otsalta takaraivolle liikkuvalla mittapituudella. Myös päälliosaan käytin muotoilusaksia helpottamaan mallin asettumista.



Yhtä pientä (korjattua) konevirhettä lukuunottamatta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Huomioiden, ettemme olleet ennen leikanneet kyseistä mallia enkä ollut koskaan leikannut hiuksia koneella, työskentely sujui hyvin.

Toivottavasti seuraavaa oikeaa asiakasta ei tarvitse jännittää näin paljon!

20.9.2014

Pitkien hiusten tasoitus ja kerrostus

Sepon kanssa paketissa saapui myös Sinikka, Sipen ja Sepin pitkähiuksinen sisar. Hänen hiuksensa olivat myöskin lähtötilanteessa hiukan pöhöttyneen näköiset. Olimme edellisenä päivänä katsoneet opetusvideon pitkien hiusten tasoitusleikkauksesta. Tästä videosta täytyi itse tehdä leikkaussuunnitelma ja toteuttaa se.

Ensimmäiseksi tehtiin otsa-niska -jakaus, jonka jälkeen niskasta otettiin ensimmäinen leikkausosio.


Hiukset leikattiin viidessä osiossa. Osiot vedettiin nolla kulmassa, kuvitteellisten hartioiden taakse. Koska myös otsalta tulevat hiukset leikattiin takana, tuli muotolinjasta hieman eteenpäin pitenevä.


Tasoitusleikkauksen jälkeen kerrostimme hiukset monikäyttöisellä tekniikalla. Ositus tehtiin neljään osaan otsalta niskalle ja korvalta korvalle. Jokaisesta osiosta otettiin mittahiukset kolmion muotoiselta alueelta aivan päälaelta. Mittapituuden mukaan leikattiin osio kerrallaan, leikaten hiukset pysyvällä mittapituudella kohtisuoraan ylöspäin. Etuosan hiukset leikattiin leuan linjassa vetäen hiusta hieman taaksepäin, jottei otsan hiuksista lähtisi paljon pituutta.


Pitkä hius sai kaunista kepeyttä ja muotoa melko yksinkertaisen leikkauksen myötä. Harmi kun emme enää ehtineet sitä kuivaamaan.


Meet my friend Seppo

.. Tai no Sepon takaraivo. Vihdoinkin kauan odotetut harjoituspäät saapuivat ja päästiin yhden päivän aikana kahden erilaisen leikkauksen kimppuun. Ensimmäiseksi käsittelyyn otettiin pitkähiuksinen miespää, jonka hurjaan kuontaloon tehtiin miesten leikkauksissa käytettävä neliön mallinen kerrostus.


Hiukset ositettiin neljään osaan otsa-niska - ja korva-korva -jakauksilla. Molempien jakauksien keskeltä otettiin mittahiukset.


Leikkaaminen aloitettiin otsalta edeten taaksepäin. Viimeikseksi leikattiin sivut. Hiukset kammattiin suoraan ulospäin ja leikattiin mittapituuden mukaan. Takaraivolla leikattiin appelsiinin kuori -menetelmällä myötäillen pään pyöreää muotoa.


Hiuksesta tuli mukavan kevyt ja lyhyempänä mallina se olisi oikein sopiva miesten hiustenleikkauksessa.


Omatoimisia pikakampauksia

Kuluneella viikolla pääsimme seuraamaan KC:n koulutusta. Ennen sinne lähtöä laitoimme koululla toistemme hiukset kuntoon. Reetan kanssa jo hetken suunnitteilla ollut kampaus päästiin vihdoin toteuttamaan.

Tupeerasin otsalta takaraivolle sekä silotin sivut lakalla ja kammalla. Sivut kiinnitin tiukasti taakse pinneillä ja päälliosan hiukset laskeutuivat pinnien peitoksi. Kampausta voisi varioida esimerkiksi kihartamalla hiukset.



Pikkusiskon päähän tein pari erilaista lettiä, englannista käännettynä nämä olisivat sulka- ja tikapuuletit, mutta en tiedä onko niille mahdollisesti jotkin fiksummat suomalaisetkin nimet.. Ylempi on lähes kuin vesiputousletti, ehkä hieman yksinkertaisempi toteuttaa. Alemmassa tätä on muunneltu lisäämällä alapuolelle toinen letti. Hiusten välissä olevat 'suikaleet' muodostavat tikapuu-kuvion.


Viimeinen omaksi iloksi toteutettu kampaus tehtiin Raisalle. Kyseessä on rusettiletti, jossa ensin tein tavallisen ranskalaisen letin, jonka luuppeihin pujotin hiusta hengettömän pinnin avulla, saaden aikaan rusetteja. Kokeilin tätä ensimmäistä kertaa ja ihan hyvinhän se onnistui.



19.9.2014

Kamman päällä leikattu niska

Uusien harjoituspäiden saapumista odotellessa lyhensimme jälleen ensimmäisen pään - Sirpan - mallia. Tällä kertaa harjoittelimme niskan leikkaamista kamman päältä. Tämä harjoitus on tähän mennessä ollut ylivoimaisesti vaikein. 

Aloitimme osittamalla ohimolta toiselle sivulle, viistosti alaspäin menevällä jakauksella. Nipsuja on ehkä muutama liikaa, syyttäkäämme lyhyttä hiusta..


Leikkaus aloitettiin keskeltä niskasta edeten sivuille. Kamman tuli kulkea hieman viistosti ulospäin, jotta niska olisi lyhyempi ja pituus kasvaisi ylöspäin tultaessa. Ensin käytin kamman harvapiikkisempää puolta ja leikkaussaksia. Lopuksi siistin kulmia muotoilusaksilla.


Lopuksi päällisosa laskettiin alas ja föönattiin kuivaksi. Oikeassa leikkauksessa takaosa pitäisi olla yhdistetty tai täysin yhdistämätön. Sivutkaan eivät ehkä täytä juuri mitään kriteerejä, mutta ainakin lyhyen niskan näkee.. Aivan kasvojen vieressä olevalle pitkälle haituvalle on ilmeisesti vielä joku suunnitelma.


17.9.2014

Ryhmätyö; Hiusten pesu -video

Ryhmätyönä toteutettu video hiusten pesusta. Tehtävänämme oli miettiä, mitkä asiat ovat pesussa tärkeitä ja kuinka asiakasta palvellaan. Tämä oli mukavaa vaihtelua tavallisille leikkaa - liimaa - ryhmätöille, joita esitellään luokan edessä..

Videossa esiintyy tuotesijoittelua.


12.9.2014

Ajatuksia opiskelusta

Ensimmäinen jakso lähenee loppuaan ja jo muutaman ensimmäisen viikon aikana olen oppinut paljon. Päällimäisenä mielessä ovat tietysti erilaiset leikkaukset, koska olemme lähes kokonaan niihin keskittyneet, mutta uutena on myös tullut esim. hiusten pesu sekä 'ammattimainen' hiusten suoristaminen.

Alun jännityksen jälkeen leikkausharjoitukset ovat onnistuneet suurimmaksi osaksi hyvin. Muutamia virheitä lukuunottamatta, olen ollut jopa itsekin ihan tyytyväinen lopputuloksiin. Pitkän hiuksen leikkaaminen on erittäin paljon helpompaa, kuin esimerkiksi lyhyen niskan porrastus ja siihen kaipaankin edelleen lisää harjoitusta.

Onnistuneiden leikkausten takana on tietenkin hyvä opetus. Demot ovat aina opettavaisia ja helposti ymmärrettäviä. Huomattavasti vaikeampaa olisi opiskella kaikki esim. kirjasta kuvia katsellen. Mielestäni erilaisten piirrustusten kuten kehien piirtäminen on helpompaa, kun hiuksia pystyy itse tarkastelemaan. Kuvasta katsottaessa hiusten pituuksia on yllättävän vaikea hahmottaa. Vaikka meitä onkin monta opiskelijaa, en koe että opetus tai opiskelu kärsisi. Itse olen ainakin aina saanut apua, kun olen sitä tarvinnut.

Ensimmäinen jakso on hurahtanut vauhdilla ja olen entistä enemmän sitä mieltä, että olen oikealla alalla. Koulu on nyt jo antanut paljon enemmän, mitä odotin. Jatkossa haluaisin päästä enemmän kosketuksiin oikeisiin 'asiakkaisiin', kuten esim. tekemällä hiusten pesuja tai kampauksia toisillemme. Olin todella yllättynyt, kuinka vaikeaa toisten hiusten peseminen on, käsien asennot ja oikeat otteet vaativat todella harjoittelua. En ehkä uskaltaisi vielä leikata kenenkään hiuksia, mutta muuten oikeaan hiukseen tutustuminen olisi kivaa.

Innolla odotan opintojen etenevän ja uusien taitojen lisääntyvän. Ensimmäinen harjoittelukin siintää jo edessä päin.

7.9.2014

Pikakampaus part.2

Kun muut hommat oli hoidettu, kokeiltiin Raisalle viimeksi opittua kampausta. Niskanutturan sisään laitettiin valkki tuomaan muhkeutta.

Video, josta otimme mallia jo ensimmäisellä kerralla, on tämä:




Voi olla, että jotain tämän tyyppistä kehitellään Raisalle Wanhojen tansseihin.. Itse ehkä tykkäisin kampauksesta vielä enemmän, jos letti olisi väärinpäin tehty, jolloin se tulisi tummassakin hiuksessa vahvemmin esille.

Niska lyhyeksi

Lyhenee lyhenee.. Tähän malliin saimme tavoitekuvan, jonka avulla piirsimme ensin kehälinjoja. Tuttuun tapaan, ensimmäiseksi ositettiin hiukset. Sivujakaus otsalta takaraivolle ja keskeltä korvalle. Takaa A-linjaa myötäilevät vinojakaukset myöskin korvalle.


Leikkaus aloitettiin niskasta, pystyporrasten. Niska sai todella olla lyhyt. Kun koko osio oli leikattu, edettiin ylöspäin osio kerrallaan, leikaten päällimmäiset hiukset edellisen osion pisimpien hiuksien mittapituuteen. Sivuhiuksia lyhennettiin muutaman sentin ja A-linjaa vahvistettiin. Myös sivujen leikkaus tehtiin porrastaen. 


Ylipitkä tasainen otsatukka leikattiin sivuotsikseksi aikaisemmin opitulla tavalla. Föönasin hiukset tuuliharjan kanssa, jonka jälkeen käänsin latvoja hieman muotoiluraudalla. Lopuksi pöyhin takaosaa sormin, kiinnittäen kampauksen vahalla.




5.9.2014

Porrastettuun malliin kerrostus

Sirpan hiukset saivat jälleen uudistusta, kun porrastettuun malliin tehtiin vielä kerrostus. Käytännössä leikkaus tehtiin samalla tavalla kuin edellinenkin kerrostus leikkaus, mutta se tehtiin päälaen sijasta takaraivolla. Hiukset ositettiin kuuteen osaan, joista alimmaisiin niskahiuksiin ei koskettu lainkaan. Jakauksen keskeltä otettiin yhden sentin osio mittapituudeksi.


Osiot leikattiin aina edellisen osion jakauksen päällä. Etuosan pitkät sivut vedettiin lopuksi osaksi mittahiuksia pään sivua myöten, jotta leikkauksesta tuli yhtenäinen.


Vaikka luulin, ettei tuo hius enää voisi kepeämmältä tuntua, kyllä se vaan taas tuntuu. Lisäksi tämä malli näyttää mielestäni nyt paljon paremmalta. Ensi kerralla lyhennetään vielä niskaa huomattavasti, jolloin saadaan tämä malli kunnolla oikeuksiinsa.


Föönauksen jälkeen käsittelin hiukset muotoiluraudalla ja tein liian-pitkään-otsatukkaan letin.


4.9.2014

Lettejä sekä pikakampaus

Puolet luokasta olivat kakkosten käsittelyssä ja me loput harjoittelimme erilaisia lettejä sekä kampausta, jonka olisi ollut määrä valmistua 15 minuutissa. Yhteen harjoituspäähän saatiin mahtumaan viisi erilaista lettiä, osa oli tuttuja, mutta esim. köynnös oli aivan uusi juttu mulle.

Ranskalainen letti, ranskalainen letti väärinpäin (onko sillä joku nimi?), ranskalainen letti väärinpäin hieman tuunattuna, kalanruotoletti ja köynnös.


Pikakampaus toteutettiin Youtubesta löytyneen tutoriaalin mukaan. Kyseessä oli siis lettikampaus, jonka tekemiseen AMMATTILAISELLA kului 15 minuuttia. Itse en omaa tekemistäni kellottanut, mutta voisin veikata, että aikaa kului muutaman sekunnin yli varttitunnin...


Letti olisi saanut olla löysempi ja nuttura muhkeampi sekä enemmän niskassa, mutta olen ihan tyytyväinen tähän ensimmäiseen suoritukseen. Lettien ja kampausten tekeminen on ehdottomasti ihan mun lempparipuuhaa, joten toivottavasti näitä tulee paljon ja pian lisää!

1.9.2014

Porrastettu leikkaus

A-linjainen leikkaus keventyi viimeksi kerrostusleikkauksen myötä ja tänään se sai uuden muodon porrastusleikkauksessa. Niska siis porrastettiin ja sivut saivat jäädä tasamittaisiksi. A-linja vahvistui.

Hiukset ositettiin otsa-niska -jakauksella ja vinolla jakauksella takaraivolta korvalle.


Ensimmäinen osio otettiin niskasta, a-linjaa myötäilevin jakauksin. Mittahiukset leikattiin kamman alta, keskeltä lyhyemmäksi, pudoten sivuille. Sivulta laskeutuviin hiuksiin ei sen kummemmin saanut koskea, ainoastaan vahvistettiin linjan muotoa.


Niskaa lähdettiin etenemään ylöspäin porrastaen ensin mittahiukset ja sen jälkeen lisäten n. 1cm osioita. Hiukset leikattiin 45 asteen kulmassa.


Kun takaosa oli porrastettu, sivut leikattiin mittapituuden mukaan tasamittaisiksi.


Hiukset föönattiin käyttäen tuuliharjaa ja keskikokoista sekä isoa pyöröharjaa. Tuuliharjalla pyrittiin kuivaamaan niskahiukset suoraksi sekä föönaamaan tyvi kuivaksi. Keskikokoista pyöröharjaa käytettiin takaosan lyhyisiin hiuksiin ja isoa harjaa sivuhiuksiin tuomaan kuohkeutta ja kaunista pyöreää muotoa.


Loppuleikkaus tehtiin kuivana. Sillä pyrittiin poistamaan kulmat sekä raskaat kohdat leikkauksessa. Harmillisesti föönauksen jälkeinen kuva on hävinnyt, mutta sormin pyöhitystä lopputuloksestakin näkee leikkauksen ideaa. 


Tämä leikkaus oli mielestäni tähän asti kaikkeista haastavin ja tässä tulen tarvitsemaan harjoitusta.