Kuluneella viikolla pääsimme seuraamaan KC:n koulutusta. Ennen sinne lähtöä laitoimme koululla toistemme hiukset kuntoon. Reetan kanssa jo hetken suunnitteilla ollut kampaus päästiin vihdoin toteuttamaan.
Tupeerasin otsalta takaraivolle sekä silotin sivut lakalla ja kammalla. Sivut kiinnitin tiukasti taakse pinneillä ja päälliosan hiukset laskeutuivat pinnien peitoksi. Kampausta voisi varioida esimerkiksi kihartamalla hiukset.
Pikkusiskon päähän tein pari erilaista lettiä, englannista käännettynä nämä olisivat sulka- ja tikapuuletit, mutta en tiedä onko niille mahdollisesti jotkin fiksummat suomalaisetkin nimet.. Ylempi on lähes kuin vesiputousletti, ehkä hieman yksinkertaisempi toteuttaa. Alemmassa tätä on muunneltu lisäämällä alapuolelle toinen letti. Hiusten välissä olevat 'suikaleet' muodostavat tikapuu-kuvion.
Viimeinen omaksi iloksi toteutettu kampaus tehtiin Raisalle. Kyseessä on rusettiletti, jossa ensin tein tavallisen ranskalaisen letin, jonka luuppeihin pujotin hiusta hengettömän pinnin avulla, saaden aikaan rusetteja. Kokeilin tätä ensimmäistä kertaa ja ihan hyvinhän se onnistui.

Kauniita!
VastaaPoista